Viikon tehtävänä oli miettiä, mitä sosiaalisen median palveluita käyttää ja miksi. Tuo ihana sosiaalinen media eli lyhyemmin "some", onko se minulle ystävä vai vihollinen, sitä on hyvä miettiä. Some tarkoittaa verkkoviestintäympäristöjä, joissa jokaisella käyttäjällä tai käyttäjäryhmällä on mahdollisuus olla aktiivinen viestijä, sisällöntuottaja sekä vastaanottaja.
Käytän paljon somea, joskus omasta mielestäni jo liikaa. Somea tulee käytettyä päivittäin muutamia tunteja kerrallaan. Eniten käytän luultavammin Facebookia, sillä siellä pystyn pitämään yhteyttä tärkeisiin ihmisiin, jakamaan ja katsomaan kuvia sekä päivityksiä. Eniten kuitenkin keskustelen ihmisten kanssa, sillä se on yksinkertaisesti helppoa. Omat julkaisuni ovat pikkuhiljaa vähentyneet ja lähinnä lisäilen kuvia koiristani ja hevosestani.
Lisäksi käytän myös Instagramia, Youtubea sekä nyt tätä Bloggeria. Instagramiin olen vasta tutustumassa, enkä käytä sitä vielä kovinkaan paljon, mutta esimerkiksi kuvien lisääminen palveluun on hyvin helppoa. Youtubesta kuuntelen musiikkia sekä katselen videoita, jotka kiinnostavat minua. Olen lisäksi julkaissut myös itse tekemäni videon kyseisellä palvelualustalla. Bloggeria olen käyttänyt nyt muutaman viikon ja käyttö on ollut mielestäni helppoa. Suunnitelmissa onkin jatkaa omaa blogia kurssin jälkeen!:)
Niin ja onko some minulle vihollinen vai ystävä, onkin kiperä kysymys. Some on minulle ystävä siinä mielessä, että sen kautta saan paljon mielenkiintoista tietoa ja voin keskustella ihmisten kanssa, jotka asuvat kaukana tai en heidän kanssaan muuten pysty päivittäin kuulumisia vaihtamaan. Some on minulle myös vihollinen, sillä se vie minulta paljon aikaa ja joskus saatan jumittua pitkäksi aikaa juttelemaan kavereiden kanssa, jolloin muut rästissä olevat asiat eivät etene. Olenkin jo pitkään seurannut somen käyttöäni ja hiukan vähentänytkin sitä. Jatkossakin tulen käyttämään somea päivittäin, mutta ajallisesti vähemmän kuin nyt.
Hyviä näkemyksiä :) Some on monimutkainen.
VastaaPoista