sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Kalligrafia sivuston kääntäminen

Viimeisellä viikolla käsittelimme aihetta kalligrafia eli korutekstaus. Tuntimme vieraana oli vaihto.opiskelija, joka on perehtynyt kalligrafiaan ja pyysi meiltä apua sivujensa suomennokseen. Nähtyäni käännettävän määrään ajattelin kääntämisen olevan helppoa, mutta toisin kävi.

Aiheena kalligrafia oli minulle hiukan vieras, joten teksti sisälsy muutamia vierasperäisiä sanoja, joista minulla ei ollut mitään tietoa. Teimme kääntämisen ryhmässä, joten se helpotti huomattavasti asiaa. Lisäksi tekstimme ei ollut kovin pitkä, joten mielestäni saimme kasattua kelpo käännöksen.

Vaikeinta tekstin kääntämisessä oli se, että ei vain kääntäny sanoja vaan piti myös luoda kokonaisuus, jonka pystyisi laittamaan verkkosivuillee. Käännös ei siis voinut olla vain nopeasti tehty sana sekamelska. Kääntäminen oli mielestäni kuitenkin mielenkiintoista ja opin myös muutaman uuden sanan sekä tietysti myös jotakin kalligrafiasta. :)

tiistai 4. maaliskuuta 2014

WIKI

Viime kerrasta onkin aikaan, kun tuo loma tuli tuohon sotkemaan ajatuksia:) Niin edellisen kerran aiheena meillä oli wiki ja wikin käyttömahdollisuudet yrityksissä ja sen hyödyt. Käsitteenä wiki oli minulle vieras, mutta aukeni tunnin kuluessa.

Wiki on siis eräänlainen verkkosivusto, jonka sisältöä käyttäjät voivat itse muokata haluamallaan tavalla. Mielestäni wiki sopisi hyvin yritysten käyttöön, jossa pyritään saamaan tekstisisältöjä kokoon monen käyttäjän toimesta. Wikin sisällön muokkauksesta jää yleensä talteen aiemmat versiot, mikä mahdollistaa työskentelyn seuraamisen ja tarvittaessa aiempien versioiden palauttamisen. Tätä toimintoa käytäessä yritys voisi helpottaa tiedon kulkua ja vähentää sähköpostin välityksellä käytäviä keskusteluja.Wikissä voidaan myös keskustella ja lähettää kommenteja, joten sisällöntuotannosta voidaan keskustella myös wikin kautta.

Yritys voi käyttää wikiä myös sisäiseen viestintään sekä projektinhallintaan. Luulen, että yritykselle olisi suurta hyötyä käyttää wikiä projektienhallintaan, sillä wikissä tieodt pysyisivät tallessa ja jokainen yrityksen työntekijä voisi muokata sekä lisätä tietoja. Lisäksi vältyttäisiin turhilta sähköposti viesteiltä. Oikein käytettynä wiki olisi varmasti hyödyllinen yritykselle.

Tiesittekö muuten, että sana wiki juontuu ilmaisusta "wiki wiki", joka tarkoittaa nopeaa havaijin kielellä. ;)

 

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Minä yrittäjänä Somessa?!

Tämä tehtävänanto oli miten minä aloittelevana yrittäjänä käyttäisit somea? Mitä ja miksi? Nyt tulikin vaikea tehtävä. Uudella yritäjällä on aina haasteellista saada oma yrityksensä näkyviin ja kuuluviin kohderyhmällensä. Nykyään sosiaalinen media kuitenkin mahdollistaa uudelle yrittäjälle erilaisia mainostamis paikkoja.

Itse uutena yrittäjänä perustaisin yritykselleni ensimmäiseksi verkkosivut, jotka sisältäisivät yritykseni tärkeimmät tiedot. Verkkosivuille pystyy helposti kokoamaan tietoa yritykseni palveluista sekä yhteystiedoista. Lisäksi perustaisin yritykselleni oman Facebook sivun, sillä siellä tavoittaisin helposti kohderyhmäni ja pystyn lisäämään ajankohtaisia asioita sekä kuvia nopeasti. Facebook sivua pystyy myös helposti jakaamaan muille, joten nämä sivut saavuttaisivat luultavasti enemmän yleisöä, kuin verkkosivut.

Kirjoittaisin lisäksi myös blogia, jossa kertoisin yrityksen kuulumisia ja tapahtumia. Verkkosivuille ja Facebookin voisi tehdä blogista linkin, jonka kautta lukijat pääsisivät nopeasti lukemaan sitä. Myös Facebookin linkin laittaisin verkkosivuille, jotta siellä vierailevat saavat tietoonsa Facebook sivut. Jos yritykseni julkaisee paljon kuvia, laittaisin kuvat mielummin Facebookin tai johonkin muuhun kuva galleriaan, joista ne olisi helppo ja nopea katsoa.

Hiukan tämä aihe tuotti vaikeuksia, mutta nämä ideat tuli ensimmäiseksi mieleen:) Vähän myöhässä tulee tämä kirjoituskin, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Pian tuleekin jo uutta tekstiä:)

maanantai 3. helmikuuta 2014

Some - vihollinen vai ystävä?

Viikon tehtävänä oli miettiä, mitä sosiaalisen median palveluita käyttää ja miksi. Tuo ihana sosiaalinen media eli lyhyemmin "some", onko se minulle ystävä vai vihollinen, sitä on hyvä miettiä. Some tarkoittaa verkkoviestintäympäristöjä, joissa jokaisella käyttäjällä tai käyttäjäryhmällä on mahdollisuus olla aktiivinen viestijä, sisällöntuottaja sekä vastaanottaja.

Käytän paljon somea, joskus omasta mielestäni jo liikaa. Somea tulee käytettyä päivittäin muutamia tunteja kerrallaan. Eniten käytän luultavammin Facebookia, sillä siellä pystyn pitämään yhteyttä tärkeisiin ihmisiin, jakamaan ja katsomaan kuvia sekä päivityksiä. Eniten kuitenkin keskustelen ihmisten kanssa, sillä se on yksinkertaisesti helppoa. Omat julkaisuni ovat pikkuhiljaa vähentyneet ja lähinnä lisäilen kuvia koiristani ja hevosestani.

Lisäksi käytän myös Instagramia, Youtubea sekä nyt tätä Bloggeria. Instagramiin olen vasta tutustumassa, enkä käytä sitä vielä kovinkaan paljon, mutta esimerkiksi kuvien lisääminen palveluun on hyvin helppoa. Youtubesta kuuntelen musiikkia sekä katselen videoita, jotka kiinnostavat minua. Olen lisäksi julkaissut myös itse tekemäni videon kyseisellä palvelualustalla. Bloggeria olen käyttänyt nyt muutaman viikon ja käyttö on ollut mielestäni helppoa. Suunnitelmissa onkin jatkaa omaa blogia kurssin jälkeen!:)

Niin ja onko some minulle vihollinen vai ystävä, onkin kiperä kysymys. Some on minulle ystävä siinä mielessä, että sen kautta saan paljon mielenkiintoista tietoa ja voin keskustella ihmisten kanssa, jotka asuvat kaukana tai en heidän kanssaan muuten pysty päivittäin kuulumisia vaihtamaan. Some on minulle myös vihollinen, sillä se vie minulta paljon aikaa ja joskus saatan jumittua pitkäksi aikaa juttelemaan kavereiden kanssa, jolloin muut rästissä olevat asiat eivät etene. Olenkin jo pitkään seurannut somen käyttöäni ja hiukan vähentänytkin sitä. Jatkossakin tulen käyttämään somea päivittäin, mutta ajallisesti vähemmän kuin nyt.

tiistai 28. tammikuuta 2014

Kuinka mainostan blogiani?

Viikon tehtävänä oli miettiä, miten saisi lisää näkyvyyttä ja lukioita omaan blogiinsa. Tunnilla kävimme asiaa läpi aika kattavasti, mutta silti aihe tuntui hiukan vaikealta ensi alkuun, mutta kun tarpeeksi mietti niin alkoi ideoita syntyä. Lisäksi innostuin etsimään tietoa myös Googlen hakupalvelun kautta, jonka kautta löysin Bloggerin omat ohjeet blogin mainostamiseen. Nämä ohjeet ovat mielestäni hyvät ja sisälsivät juuri sellaisia mainostamisen keinoja joita itsekin mietin.

Blogi kannattaa perustaa niin, että kerrot siinä itseäsi innoittavista ja kiinnostavista asioista. Pitää kirjoittaa sellaista tekstiä, josta saa helposti laadukasta, jolloin virheitä tulee vähemmän. Kuvien ja videoiden lisääminen lisää kiinnostavuutta sekä tekee blogin ulkoasusta mielenkiintoisemman. Lisäksi kirjoittaja voi blogata aiheista, jotka ovat koko ajan pinnalla esimerkiksi muodista eli kohdistaa blogin tietylle kohderyhmälle. Tällöin bloggaajan täytyy myös itse olla ajantasalla muodista ja seurata sen muutoksia esimerkiksi lukemalla muiden muotiblogeja.

Blogin näkyvyyttä ja lukijamäärää voi lisätä myös jakamalla omaa blogiaan esimerkiksi Facebookissa ja Twitterissä, sähköpostissa sekä verkkosivuillaan. Lisäksi kannattaa kommentoida aktiivisesti blogeja, joista olet kiinnostunut, tällöin myös muut blogin lukijat löytävät oman blogisi. Blogin aktiivinen päivittäminen on tärkeää mainostamisen kannalta, sillä ei kukaan lue blogia jota ei päivitetä säännöllisin väliajoin. Mielenkiintoisuus blogia ja kirjoittajaa kohtaan vähenee tai kasvaa sitä mukaan kuinka usein hän päivittää blogiaan ja pitää sen ajantasaisena.

Tehtävä oli mielestäni hyvä, sillä sain hyvät tiedot blogini mainostamiseen ja luultavasti mainostan sitä esimerkiksi Facebookissa. Suosittelen muitakin lukemaan bloggerin ohjeet blogin mainostamisesta!






maanantai 20. tammikuuta 2014

Ensimmäinen otos

Aloitin juuri ensimmäisen blogini! Hiukan jännittää, kuinka tämä kirjoitus tästä alkaa sujumaan, mutta ehkä se siitä. Meillä on koulussa verkkokirjoittamisen kurssi, jossa tehtävänä oli perustaa oma blogi ja kirjoittaa sitä joka viikko. Mielestäni tälläinen tehtävä tuntuu mielenkiintoiselta ja antaa varmasti valmiuksia tulevaan. Blogi-alustaksi valitsin tämän bloggerin, koska minulla oli jo valmiit Gmail-tunnukset.

Minä olen kymenlaaksolainen 22-vuotias nainen ja opiskelen Kymenlaakson Ammattikorkeakoulussa johdon assistentin ja kielten koulutusohjelmassa. Tällä hetkellä opintoni ovat puolessa välissä eli valmistuminen osuu keväälle 2015.

Nähtäväksi jää kuinka paljon innostun tästä blogi-kirjoittamisesta, jos vaikka koulutyön jälkeen löytyykin oma aihe josta kirjoittelisi!

Blogin nimestä sen verran, että nuo kolme sanaa ovat oman elämäni kolme tärkeintä asiaa. Pitää muistaa elää, rakastaa ja nauraa joka päivä, sillä koskaan ei tiedä mitä elämässä seuraavaksi tapahtuu.