Viikon tehtävänä oli miettiä, miten saisi lisää näkyvyyttä ja lukioita omaan blogiinsa. Tunnilla kävimme asiaa läpi aika kattavasti, mutta silti aihe tuntui hiukan vaikealta ensi alkuun, mutta kun tarpeeksi mietti niin alkoi ideoita syntyä. Lisäksi innostuin etsimään tietoa myös Googlen hakupalvelun kautta, jonka kautta löysin Bloggerin omat ohjeet blogin mainostamiseen. Nämä ohjeet ovat mielestäni hyvät ja sisälsivät juuri sellaisia mainostamisen keinoja joita itsekin mietin.
Blogi kannattaa perustaa niin, että kerrot siinä itseäsi innoittavista ja kiinnostavista asioista. Pitää kirjoittaa sellaista tekstiä, josta saa helposti laadukasta, jolloin virheitä tulee vähemmän. Kuvien ja videoiden lisääminen lisää kiinnostavuutta sekä tekee blogin ulkoasusta mielenkiintoisemman. Lisäksi kirjoittaja voi blogata aiheista, jotka ovat koko ajan pinnalla esimerkiksi muodista eli kohdistaa blogin tietylle kohderyhmälle. Tällöin bloggaajan täytyy myös itse olla ajantasalla muodista ja seurata sen muutoksia esimerkiksi lukemalla muiden muotiblogeja.
Blogin näkyvyyttä ja lukijamäärää voi lisätä myös jakamalla omaa blogiaan esimerkiksi Facebookissa ja Twitterissä, sähköpostissa sekä verkkosivuillaan. Lisäksi kannattaa kommentoida aktiivisesti blogeja, joista olet kiinnostunut, tällöin myös muut blogin lukijat löytävät oman blogisi. Blogin aktiivinen päivittäminen on tärkeää mainostamisen kannalta, sillä ei kukaan lue blogia jota ei päivitetä säännöllisin väliajoin. Mielenkiintoisuus blogia ja kirjoittajaa kohtaan vähenee tai kasvaa sitä mukaan kuinka usein hän päivittää blogiaan ja pitää sen ajantasaisena.
Tehtävä oli mielestäni hyvä, sillä sain hyvät tiedot blogini mainostamiseen ja luultavasti mainostan sitä esimerkiksi Facebookissa. Suosittelen muitakin lukemaan bloggerin ohjeet blogin mainostamisesta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti